Se on minulle selvää, että edellä esittämilläni ajatuksilla ei voi päästä eteenpäin liikunnan harrastamisessa. Yksi asia on selvää, että itsensä soimaaminen liikunnan lopahtamisesta ei voi olla ratkaisu. Yleensä on niin, että asioissa pitää palata perustarpeiden äärelle eli olenko satsannut tarpeeksi perusasioihin kuten ruokailuun, juomiseen, lepoon, palautumiseen ja nukkumiseen. Se usein kuulostaa ihan liian yksinkertaiselta kuten minunkin mielestäni. Psykoterapiatyössä totean usein, että asiat ovat yksinkertaisia, eivätkä ne ole mitään tähtitiedettä. Mikä siinä sitten on, että en voi sitä edes itse uskoa? Voisin sanoa, että se on hyvä kysymys, kuten parhaimmillaan myös asiakkaat toteavat.

Sen pitäisi olla itsestään selvää, että emme jaksa tehdä asioita, jos energiatasomme ovat matalalla. Kehossa pitää olla riittävästi polttoainetta, että asioita jaksaa tehdä ja ne huvittavat. Usein ravitsemusterapeutit ovat todenneet, että kun syöt tarpeeksi, myös rasvaiset ja makeat pikaratkaisut jäävät vähemmälle. Meidän pitäisi saada tarpeeksi esimerkiksi proteiinia. Meidän ihmisten on vaan niin haastavaa uskoa näitä viisaita neuvoja ja toteuttaa niitä. Liikuntaa ajatellen meidän pitäisi varmistaa, että puolet päivän energiamäärästä pitäisi olla nautittuna ennen suoritusta.

Alkuinnostuksessamme saatamme treenata liian usein ja liian kovaa. Miten se voi olla niin vaikeaa aloittaa rauhallisesti? Sen pitäisi olla itsestään selvää, että meistä ei tule maratoonareita yhdessä yössä. Kunto ei kasva itse harjoituksessa vaan sen jälkeisessä levossa. Olen itse voinut parhaimmillani todeta kehossani, että edellisen päivän liikuntasuorituksen myönteinen vaikutus jatkuu pitkälle seuraavaan päivään. Sen oivaltaminen on ollut hyvä asia ja se on rakentanut motivaatiota. Asiantuntijat ovat siis todenneet, että harjoittelusta 80 prosenttia voi olla kevyttä. Pitäisikö meidän uskoa tätä "neuvoa"? Usein olen pyrkinyt matoloittamaan liikkumiseen lähtemisen kynnystä monilla eri tavoilla. Minulla ehkä merkityksellisin tapa nykyään on ajatus, jota käytän. Minun pitää vaan lähteä salille, mutta minun ei tarvitse tehdä siellä mitään, voin vain istua. Se auttaa minua usein lähtemään ja jotakin olen kuitenkin salilla tehnyt, sillä minusta ei ole vaan istujaksi. Jotenkin se motivaatio on lopulta löytynyt.

Meidän arkipäiväinen tekeminen rasittaa hermostoa sekä psyykkisesti että fyysisesti. Jos takana on intensiivinen työpäivä, oloa on hyvä kuulostella ja miettiä, hyödynkö tänään enemmän levosta ja kevyestä liikuskelusta kuin hikitreenistä. Voi hyvinkin olla tarpeen, että valitset kotimatolla tehdyn kevyen venyttelyn rankan treenin sijaan. Kevyt treenisi on kuitenkin askel eteenpäin treenimatkallasi ja se tuo onnistumisen tunnetta etkä sorru rypemään syyllisyyden tunnossa. Välillä keskeistä on luopua liikuntaan liittyvistä tavoitteista tai ainakin määritellä niitä uudelleen. Keskeinen elementti on edetä pieni askel kerrallaan. Vähitellen matka pitenee omaa olotilaa kuunnellen ja itseä toppuutellen ilman askelten tai pulssin mittaamista. On toivottavaa, että pikku hiljaa liikkuminen laajenee ja huomaamme sen tuottavan iloa ja herättävän miellyttäviä tuntemuksia kehossa. Vähäinenkin liikunta on hyväksi, kunhan vain oppisimme uskomaan siihen. Kevytkin liikunta ja paikallaolon tauottaminen vilkastuttavat verenkiertoa sekä vetreyttävä lihaksia ja niveliä.

Olen usein kokenut, että väsymys estää minua lähtemästä liikkeelle. Työpäivän jälkeinen väsymys voi kertoa siitä, että emme ole palautuneet riittävästi päivän mittaan. Paikallaan olo vaatii vastapainoksi liikettä, vaikka pienen venyttelyn tai säännöllisen parin minuutin kävelyn pois työpisteeltä. Olen pyrkinyt toteuttamaan tätä lähtemällä porraskäytävään kävelemään hetkeksi asiakkaiden välillä. Se tekee keholle ja mielelle hyvää. Se on vastaliikettä istumiselle ja antaa mielelle hengähdyshetken. Se laittaa ns. aivot uuteen asentoon ja näin aivot pysyvät virkeinä.

Liikunnallisen elämäntavan ei tarvitse olla sitä, että vedetään verkkarit päälle ja tehdään tunnin hikilenkki. Tämä on ajatus, jota minun pitää vahvistaa ja muistaa, että se on riittävä ja juuri minulle sopiva tavoite. Tämän blogin kuva on Bragan kaupungista Portugalista, jossa minulla on ollut onni saada vierailla. Kuva on vuoren rinteellä sijaitsevasta Bom Jesus Do Monte -kirkosta. Sinne taivalletaan 600 porrasta ylös kauniita rappuja pitkin. Portaat on suunniteltu hienosti, sillä askelmat ovat sopivan matalia ja niiden suunta vaihtelee. Lisäksi matkalla on todella kaunista katseltavaa kuten maisema alas kohti kaupunkia ja portaikossa on  lukuisia kauniita patsaita ja juomapaikkoja. Tämän kokemuksen myötä on todettava, että ympäristöllä, missä liikumme on suuri merkitys. Liikunnan iloa meille kaikille kauniissa ympäristössä!