Onnellisuushormonien metsästys

Oheinen kuva on Turun taidemuseossa esillä olevasta taiteilija Greta Hällfors-Sipilän näyttelystä. Se ansaitsi paikkansa tässä blogissa, sillä se edustaa monipuolisuutta, runsautta ja värikkyyttä. Ne ovat ominaisuukisia, joista onnellinen elämä usein koostuu. Onnellisuushormonit vaikuttavat, mikäli ne pannaan hyrisemään. Tässä blogissa käymme tiiviisti läpi hyvinvointiamme lisääviä tekijöitä. 

Säännöllisesti liikkuvat ihmiset ovat vähemmän ahdistuneita ja sosiaalisempia kuin ne, jotka eivät liiku. Liikkuvat ihmiset eivät myöskään ole niin vihaisia, kyynistyneitä ja epäluuloisia kuten liikkumattomat. Liikunnan masennusta ehkäisevät ja hoitavat vaikutukset ovat laajalti tunnettuja. Oheisessa dokumentissa (kts. oheinen linkki) on käsitelty erityisesti kävelyn myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiimme.  Kävelyn terveyshyödyt Liikunta tuottaa ihmisen itsensä tuottamaa opiaattia eli endorfiinia. Toiset saavat liikunnasta enemmän mielihyvää kuin toiset, mikä osaltaan ohjaa liikkumaan säännöllisesti. Liikunnan on lisäksi tutkittu lisäävän stressinsietokykyä eli liikunta aktivoi aivoja tuottamaan uusia hermosoluja. Nämä uudet hermosolut ovat lähes immuuneja stressille. 

Yksinkertaisin tapa saada onnellisuushormoneja on syödä jotain hyvää. Kun jokin maistuu hyvältä, aivojen mielihyväradat aktivoituvat ja syömisestä tulee hyvä olo. Hyvässä olossa on kuitenkin ongelmansa. Mielihyvä kestää kuitenkin vain seuraavaan mielitekoon, joka tulee usein liian nopeasti. Hyvän syöminen tyydyttää aivojen eikä vatsan nälkää, joten kaloreita kertyy liikaa. Mielihyväsyöjä haluaa aina jotakin hyvää, kun nälkäiselle kelpaavat monet ruuat. Mielihyväsyöjälle ei ole usein suklaan voittanutta, sillä se koukuttaa monimutkaisesti. Suklaan tuottamaan mielihyvään vaikuttaa tunnetussti myös se, että se lievittää ahdistusta.

Koskettaminen lisää oksitosiinin tuotantoa. Koskettaminen on helppoa silloin, kun sinulla on rakastavia ihmisiä ympärillä. Ole lähellä, halaa ja annan kunnon rutistus läheisillesi, se takaa korkeat oksitosiinitasot. On tutkittu, että oksitosiinin vapautuminen näyttää edellyttävän tunnesidettä kosketettavaan ihmiseen, joten ihan kenen vaan halauksella ei ole samaa vaikuttavuutta.

Toisten auttaminen on monen tutkimuksen mukaan helpoin tie onnellisuuteen, sillä epäitsekkyys tuottaa mielihyvää. Vapaaehtoistyö tekee ihmisistä onnellisempia. On tutkittu, että sosiaalisella rahankäytöllä on myös yhteys onnellisuuteen. Tällaista rahankäyttöä ovat toisille ostetut lahjat ja lahjoitukset hyväntekeväisyyteen.

Nauraminen on varma tapa saada hyvä olo ja nopein tapa lievittää stressiä. On mahdotonta olla samaan aikaan ahdistunut ja nauraa makeasti. Monissa tutkimuksissa on havaittu, että huumorintajuiset ja usein nauravat ihmiset ovat terveempiä ja elävät pidempään kuin kylmäkiskoiset ihmiset. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johdu pelkästään naurusta vaan ylipäätään positiivisesta elämänasenteesta. 

Mikään ei nakerra onnellisuuttamme niin paljon kuin yksinäisyys. Yksinäisyys kertoo tilanteista, joissa ihmisellä ei ole läheisiä. Olemme sosiaalinen laji ja aivotoiminta edellyttää, että saamme sosiaalisia virikkeitä. Tästä syystä yksinäisyys on ihmiselle epänormaali tila. Aivot tulkitsevat yksinäisyyden vaaraksi tai uhkaksi, jolloin meidän stressijärjestelmä kytkeytyy päälle. Yksinäisyydelle kannattaa etsiä mahdollisimman nopeaa ratkaisua eli mennä johonkin tapahtumaan tai vapaaehtoistyöhön.

Tuoksujen merkitystä terveydellemme on alettu tutkia vasta viime vuosina. Kukkien ja muut miellyttävät tuoksut varmasti vähentävät stressiä ja rauhoittavat mieltä. Erilaisista huonetuoksuista on tullut kovin suosittuja ja on erään ohjeen mukaan meidän olisi hyvä kuljettaa käsilaukussamme tuoksua, jota voimme nuuhkaista ensiapuna ikävissä tilanteissa. Saunatuoksut varmasti lisäävät myös saunan rentouttavaa kokemusta. Saunalla on todettu olevan hormonaalisia vaikutuksia, sillä endorfiinin eritys edistää euforian tunnetta saunassa. Olemme käyneet läpi useita merkityksellisiä tapoja, jolla voimme kohottaa hormonitasoja luonnollisesti ja terveellisesti.

Alla olevalta listalta voit poimia tekoja, jotka lisäävät juuri sinun onnellisuushormonien eritystä:

  • Auringonvalo
  • Kirkasvalohoito
  • Merkityksellisten asioiden tekeminen
  • Ruokavalio
  • Energia rikkaat ruuat
  • Lisäravinteet
  • Tuoksut
  • Säännöllinen liikunta
  • Rakkaiden asioiden muisteleminen
  • Toisen ihmisen koskettaminen
  • Seksi
  • Orgasmin saaminen
  • Lemmikkien silittely
  • Ajan viettäminen läheisten kanssa
  • Saunominen
  • Avantouinti
  • Meditaatio
  • Jooga
  • Kunnolla nauraminen
  • Ilahduttavien asioiden ajatteleminen
  • Innostavan harrastuksen aloittaminen
  • Lempimusiikin kuunteleminen
  • Hyvät ruokaelämykset
  • Riittävä lepo
  • Nukkuminen
  • Hieronta
  • Tavoitteiden asettaminen
  • Unelmointi

Lopuksi muistutan siitä, että onnellisuushormonien tuotannosta ei kannata huolehtia ylenmääräisesti, sillä niiden tuotantoa ei pysty itse säätelemään. Ennaltaehkäisevästi voit tehdä edellä esitettyjä asioita, mutta asiasta kannattaa huolestua vasta, kun omassa mielialassa huomaa muutoksia. Silloin apua on syytä hakea mahdollisimman nopeasti, sillä tilanne on silloin nopeammin korjattavissa. Onnellisuuden kokemukset kyllä palaavat.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Onnellisuus hormonit Mielipaikka »

Jätä kommentti