Onnellisuus hormonit

Onnellisuushormonit dopamiini, serotoniini, oksitosiini ja endorfiini vastaavat onnellisuudestamme. Ne ovat  aivojen välittäjäaineita, joiden tuotanto käynnistyy tietyissä tilanteissa. Ne kulkevat meissä kaikkialle selkäytimestä aivojen hermosoluihin. Mielialat ovat kemiaa ja juuri hormonit ovat keskiössä tuottaen  meille hyvää mieltä. Hormonit pyrkivät kertomaan meille, mistä onnellisuus on tehty. Seuraavaksi käyn läpi eri hormonit.

Dopamiini

Dopamiini saa aikaan motivoituneen ja onnistuneen olotilan, kun tekee itselleen jotakin tärkeää tai palkitsevaa. Se motivoi meitä tavoittelemaan tarpeitamme ja päämääriämme. Dopamiini tuottaa mielihyvän tunnetta, kun saavutamme meille tärkeän asian. Se ohjaa meitä kohti hyvää ja se pitää meidän käynnissä. Hormoni opastaa, kuinka meidän kannattaa toimia hankkien miellyttäviä kokemuksia ja välttäen epämiellyttäviä kokemuksia. Saavuttaaksemme mielihyvän tunnetta mahdollisimman usein meidän kannattaa pilkkoa tavoitteita pieniksi osatavoitteiksi ja pieniä tavoitteita saavuttaessamme saamme mielihyvän tunnetta usein, vaikka emme olisikaan vielä edenneet lopulliseen saavutukseen. Erilaiset  nautintoaineet vaikuttavat keskushermostoon dopamiinin kautta, joten tämäkin puoli on otettava huomioon. 

Serotoniini

Erityisesti rakastuneen ihmisen aivot suorastaan tulvivat serotoniinia. Sitä vapautuu, kun tunnemme olevamme merkittäviä ja tärkeitä. Serotoniini erittymisen ollessa vähäistä tunnemme yksinäisyyden ja masentuneisuuden tunteita. Serotoniini tasoittaa elämän myrskyjä, sillä se säätelee mielialaa, ruokahalua ja unen laatua. On havaittu, että serotoniinin määrän lisääntyessä aivoissa niin masennus lievittyy. Se tasoittaa tunteiden huippuja kuten aggressiota, ahdistusta ja pelkoa. Tähän mekanismiin perustuu pitkälle mielialalääkkeiden vaikutus. Tasaava vaikutus voi kuitenkin johtaa siihen, että lääkkeet voivat vaimentaa seksihaluja tai vaikeuttaa orgasmin saamistaa.  Hormonien erittyminen ei osaa tunnistaa mielihyvän ajallista lähdettä, joten hyvistä muistoista voimme saada myönteisiä tuntemuksia. Serotoniinia voi siis metsästää muistelemalla menneitä saavutuksia ja aiemmin tapahtuneita onnistumisia.

Oksitosiini

Oksitosiinit ovat omalla tavallaan kuin elimistön omia opiaatteja, sillä ne lievittävät kipua, lisäävät onnistumisen tunnetta ja vähentävät näläntunnetta. Oksotosiinia on kutsuttu hoiva- ja kiintymyshormoniksi, sillä sen pitoisuus on korkeimmillaan juuri synnyttäneillä ja imettävillä äideillä. Imettävien äitien on todettu sietävän stressiä peremmin. Oksitosiini on ystävyyden ja hyvän tahdon hormoni. Se synnyttää läheisyyttä, luottamusta ja terveitä ihmissuhteita. Oksitosiinia erittyy myös orgasmin yhteydessä, joten se lisää usein myös uskollisuutta. Läheisyyden antaminen puolisolle estää etääntymistä ja vahvistaa suhdetta. Oksitosiini liittää meidän muihin ihmisiin. Sen on osoitettu lisäävän myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

Endorfiini

Endorfiinin vaikutus on morfiinin kaltainen eli kipu lievittyy ja mieliala nousee. Sitä vapautuu kivun ja stressin seurauksena ja se auttaa lievittämään ahdistusta. Endorfiinia vapautuu esimerkiksi liikuttaessa tai naurettaessa. Sen eritys lisääntyy erityisesti rasittavan liikunnan aikana. Lisäksi tietyt usein epäterveelliset herkut nostavat endorfiinin tasoja.

Onnellisuushormonit ovat puuttuneet peliin aina, kun meistä tuntuu mukavalta, jännittävältä tai taivaalliselta. Hormoneja voi saada aina lisää ja niiden metsästykseen perehdymme paremmin seuraavassa blogissa.   

 

 

 

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Voima- ja vahvistuslauseet Onnellisuushormonien metsästys »

Jätä kommentti