Elämän rajallisuus muistutti minua henkilökohtaisesti, kun isäni menehtyi koronaan. Olen muistellut häntä ja hänen elämäänsä oheisessa muistokirjoituksessa. Kuolemasta puhuminen ei ole edelleenkään luontainen osa arkipäiväämme. Joudumme jokainen kohtaamaan sen joskus niin itse kuin läheisten ja tuttujen poismenon kautta. Siksi kuolemasta on hyvä puhua. Avoimemmasta suhtautumisesta kuolemaan on joitakin näkyviä merkkejä. Ihmiset voivat tehdä itselleen kuolinvaatteita tai puutöinä ruumisarkun kuten äitini teetti puusepällä. Lisäksi voimme tehdä kotiimme kuolinsiivouksen tai muuten järjestellä asioitamme niin, ettei jälkeen jäävillä jäiisi kohtuutonta taakkaa.
Menetyksen hetkellä tarvitsemme myötätuntoa ja lempeyttä itseämme kohtaan. Surutyössä merkityksellistä on tunteiden kohtaaminen. Esiin nousevia ajatuksia ja tunteita ei kannata tukahduttaa vaan sallia niiden esiintulo ja kohtaaminen. Meidän on etukäteen vaikea tietää reaktioitamme menetyksen ja surun hetkellä. Usein voi olla hyvä löytää tapoja tuoda tunteita esiin ja herkisityä niiden äärelle. Minulle tällaisia tapoja ovat Anna-Mari Kaskisen runojen lukeminen ja musiikin kuunteleminen. Itse pidän paljon Petri Laaksosen laulujen sanoituksista ja hänen koskettavasta tulkinnasta. Useat hänen kappaleet saavat tunteet pintaan. Tässä yksi tunteita herättävä teos "Hän jota kaipaamme", https://www.youtube.com/watch?v=hlg-7ndiXis
