Läheisriippuvuuden syntyyn vaikutaa se, onko kiintyminen toiseen ihmiseen turvallista vai turvatonta. Läheisriippuvaiset taipumukset ovat monesti syntyneet varhain, ne ovat opittuja selviytymiskeinoja, joiden avulla olemme pyrkineet välttämään yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista. Ei siis ole ihme, että kannamme läheisriippuvaisia selviytymiskeinoja mukanamme. Selviytymiskeinoja voivat olla ylimiellyttäminen, ylisopeutuminen, kontrollointi sekä vaikeudet tunnistaa ja ilmaista omia rajoja. Läheisriippuvaisten ei ole helppoa kohdata omaa todellista tilannettaan, kuten ei muidenkaan addiktioiden kohdalla. 

Tilanteen hyväksyminen on keskeinen osa toipumisprosessia ja se sisältää erilaisia vaiheita. Näitä vaiheita ovat kieltäminen, viha, pahaolo ja lopulta asioiden hyväksyminen. Usein asioiden hyväksyminen vaatii sitä, että ihminen kokee olevansa ns. selkä seinää vasten eikä mahdollisuuksia edetä muihin suuntiin juurikaan ole. Addiktioon liittyy keskeisesti se, että haluamme kieltää asian. Sitä on vaikea myöntää. Läheisriippuvainen ei halua nähdä asioiden todellista tilaa, sillä hän saa parisuhteesta jotakin. Kieltäminen on defenssi, joka suojaa liian aran ja kipeän asian käsittelemiseltä. 

Ihminen voi olla kieltämisen tilassa jopa vuosia. Hälytysmerkkiejä on kyllä ollut nähtävissä, mutta niitä ei vaan halua nähdä. Usein täytyy tapahtua jotain riittävän kipeää, että kieltämisen kupla viimein puhkeaa. Kukaan ei tiedä, mikä on riittävän kipeä meille kullekin. Usein on niin, että vasta riittävä kipu saa meidät heräämään. Lopulta omat tai kumppanien selivtykset eivät enää mene läpi. Vihan tunne herättää siihen, että näin ei voi enää jatkua. Tunnekuohun hellittäessä läheisriippuvainen näkee suhteessa tapahtuneet epäkohdat ja luokkaukset. Seuraavaan vaiheeseen kuuluu epäleminen, läheisriippuvainen ikään kuin alkaa uudelleen puolustamaan parisuhdettaan ja kumppaniaan. Toivo on tärkeä tunne, mutta läheisriipuvaiselle toivo voi olla myös riippuvuutta ruokkiva tunne. 

Toipuaksemme meidän tulee koittaa ottaa vastaan epämukavuuden tunne ja sietää sitä. Tässä vaiheessa on hyvä kirkastaa omia rajoja ja tarpeita. Me saamme kaivata ja meillä saa olla ikävä. Itseään ei kannata syyttää kaipuun tunteesta. Mutta on hyvä muistaa, että jos mitään ei muuta, mikään ei luultavasti muutu. Kaipuu ei kestä ikuisesti vaan tunteet laimenevat. Se on hyvä muistaa. 

Läheisriippuvainen alkaa ymmärtää, miten iso ja kokonaisvaltainen asia onkin käsillä. Saattaa tuntua siltä, että tarjolla ei ole sen työstämiseen riittäviä voimia tai rerursseja. Joten tekisi mieli unohtaa koko homma. Tässä kohdassa on syytä kerätä voimia, levätä. Matka vielä jatkuu ja meillä on voimia kohdata se. Lopulta koittaa hyväksymisen vaihe, jossa kirkastuu, että läheisriippuvuus on olemassa ja se koskettaa juuri minua. Tässä kohdassa on ymmärrettävää, että jotain on muututtava. On normaalia, että vaiheet ja tunteet vaihtelevat. 

Läheisriippuvaisesta parisuhteesta voi myös toipua. Se tosin vaatii aikaa ja molempien panosta. Parisuhteessa joudutaan käymään läpi kriisi ja sen mukanaan tuoma epävarmuus, yhteinen vastuun kantaminen ja kasvuprosessi. Läheisriippuvuudesta toipuessa olisi tärkeää vahvistua itselleen rakentavaksi aikuiseksi. Riippuvuuksien takana on aina tarve tai pyrkimys. Jos emme näitä tunnista ja opi löytämään uudenlaisia keinoja näiden tarpeiden täyttämiselle, on toipuminen varsin epätodennäköistä. On tärkeää, että voisimme itse toimi ensisijaisena turvan lähteenä. Näin pystyy itse ilmaisemaan, mikä ei ole itselle hyväksi ja mitä toivoo ja tarvitsee. Läheisriippuvaisuuteen taipuvaisella ei ole välttämättä kokemusta aidosta ja tasavertaisesta parisuhteesta. Parisuhteessa on täysin normaalia huomioida toista ja haluta auttaa toista. Toipuminen läheisriippuvuudesta lisää tervettä erillisyyttä ja omien siipien kantamista. Parhaana lopputuloksen on kukoistus omana itsenään.