Yksinäisyyttä on sosiaalista ja emotionaalista. Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, että ihmiseltä puuttuu seuraa, kavereita ja sosiaalista elämää. Emotionaalinen yksinäisyys puolestaan on kokemus siitä, että vaikka ihmisen ympärillä olisi muita ihmisiä, hänellä ei ole ketään, jolle puhua ja jonka kanssa olisi mukava olla.
Yksinäisyys koskettaa valtaosaa ihmisistä jossakin elämänvaiheessa. Yksinäisyys ei katso asemaa tai paikkaa yhteiskunnassa. Hyvin suositut ja näkyvätkin ihmiset voivat kokea sisäistä yksinäisyyttä. Yksinäisyys vaikuttaa negatiivisesti meidän psyykkiseen terveyteen. Yksin oleminen voi tehdä meille hyvää, mutta yksinäisyys satuttaa. Erityisesti jatkuva ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunne satuttavat meitä. Yksinäiset ihmiset kuvaavat oloaan merkityksettömäksi, näkymättömäksi, toivottomaksi ja hukkaan heitetyksi elämäksi. Ihmisen perustarve on olla jollekin tarvittu, arvokas ja mekityksellinen.
Yksinäisyys on hävettävää, koska meillä on halu pitää yllä kuvaa itsestämme suosittuna ja haluttuna. Yksin oleminen on siis jotenkin huono asia. Yksinäisyydestä voi olla vaikea puhua, sillä se herättää kipeitä tunteita ja häpeää. Häpeä kuitenkin näivettyy, kun tunteesta pystyy puhumaan. Häpeä sulkee ihmisen sisäänsä ja eristää. Se saa ajattelemaan, että muut eivät arvosta minua eivätkä varmasti kaipaa. Sen estää näkemästä itsessä olevaa hyvää. Se voi saada ihmisen jopa kokemaan, ettei hänellä ihmisenä ole lainkaan arvoa tai merkitystä. Häpeän tuneeseen liittyy usein tarve kätkeytyä ja naamioitua. Se saa entisestään ihmisen vähentämään kontakteja.
Usein häpeän taustalta löytyy ihmisuhteita, joissa ihminen ei ole saanut olla oma itsensä. Syyttely, arvostelu tai vastuuttaminen eivät auta tilanteessa. Ihmisen on koettava riittävää turvallisuutta, jotta hän uskaltaa paljastaa todellisen itsensä. Psykologisen turvallisuuden kokemukseen tarvitaan luotettavia ja lämpimiä ihmissuhteita. Kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi ja luottaa toisiin, hän kykenee avautumaan myös häpeän tunteesta. Kun koemme hyväksyntää, häpeä voi lieventyä eikä enää määritä itseä ja meidän arvoa. Jokainen ihminen voi tulla nähdyksi hyvänä ja arvokkaana. Kun ihmiselle kehittyy myönteisempi minäkuva, alkaa hän nähdä itsessään hyvää ja ajatella, että muutkin saattavat suhtautua häneen myönteisesti ja vastaanottovasti. Hän uskaltaa ottaa riskejä , lähestyä toisia, mennä rohkeammin mukaan.
Psykoterapian ydintä on tutkia yksinäisyyden kokemusta ja rohkaista ihmisiä kohtaamaan tunnetila. Yksinäisyyden tunnetilan tarkastelu ja tutkiminen vie meitä eteenpäin. Mistä yksinäisyyden kokemus meissä todella syntyy?
- Mikä tekisi minusta ei yksinäisen?
- Mitä haluaisin yksinäisyyteni tilalle?
- Mikä yhteys minulta puuttuu?
Toinen ihminen on paras helpotus yksinäisyyteen. Yksinäisyyttä voi yrittää vähentää hakeutumalla erilaisiin toimintoihin. Joskus ihmisten seuraan hakeutuminen tuntuu liian vaikealta ja mieluiten haluaisi jäädä kotiin. Pahaa oloa voi helpottaa lukeminen, kirjoittaminen tai jokin muu mukava tekeminen. Netti tarjoaa paljon mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen ja voi vähentää yksinäisyyttä. Pelkät virtuaaliset suhteet voivat tosin myös pahentaa yksinäisyyttä. Usein pitkittyneessä yksinäisyydessä ihmisen on vaikea uskoa, että tilanne muuttuisi. Näiden ajatusten vähentäminen, myönteisten kokemusten lisääminen ja mukavien sosiaalisten tilanteiden mahdollistaminen ovat keinoja edetä tunteen taltuttamisessa.