Jotkut ajattelevat, että unohtaminen on ikäänkuin muistamisen häiriö. Seuraavassa blogissani kuvaan unohtamista häiriönä. Nyt keskityn sen myönteisiin puoliin. On sanottu, että unohtaminen on sääntö ja muistaminen on poikkeus. Valtaosa asioista, joita koemme, unohtuu. Muistamisen ja unohtamisen tasapaino auttaa meitä keskittymään olennaiseen. Muistojen lajittelu muistettaviin ja unohdettaviin tapahtuu erityisesti nukkumisen aikana. Aivot päättävät unohtaa jotain ja tekevät tilaa uudelle tiedolle ja kokemuksille. Unohtaminen suojaa aivoja ylikuormittumiselta ja aivoissamme on tilaa uuden oppimiseen. Muistikuvat voivat haalistua, jos emme niitä ajan kuluessa aktiivisesti muistele tai käytä. Aivomme tosiaan näin suodattavat pois tarpeentonta tietoa. Muistin toimintaperiaate on se. että muisto muuttuu koko ajan. Siihen tulee lisää aineksia tästä hetkestä ja elämästämme.

Joskus tieto tai kokemus ei painu kunnolla mieleemme. Tämä voi johtua siitä, että emme ole keskittyeet tarpeeksi, ympärillämme on häiriöterkijöitä tai emme pidä tietoa tarpeeksi tärkeänä. Tästä seuraa se, että emme muista kaikkia asioita. Tämä ominaisuus suojaa meidän mieltä liialliselta kuormitukselta ja stressiltä. Onneksi kaikkea ei tarvitse muistaa vaan voimme karsia tietoa. Karsiminen auttaa meitä asettamaan etusijalle tärkeämpia tietoja ja kokemuksia. Perinteisesti on ajateltu, että mielellä on taipumus tukahduttaa aktiivisesti tiettyjä ahdistusta aiheuttavia muistoja ja tunteita. Ne eivät välttämättä unohdu vaan ne voivat tallentua tunnemuistoihin. Olen usein kuvannut, kuinka tunnemuistot on tallennettu ikäänkuin tietokoneen kovalevylle ja mieli poimii sieltä automaattisesti vastaavia tunnemuistoja.  Mieli etsii salaman nopeasti vastaavia tunnemuistoja elämän varrelta ja ne voivat aktivoitua. Tämän ominaisuuden takia tunnemuistot palaavat mieleemme etsimättä. 

Tämän blogin kuva on otettu dronen avulla (kiitoksia kuvaajalle) kotijärveltäni ja siinä näkyy, kuinka iso railo kulkee niemen nokasta seuraavaan saareen. Muistan, että railo on ilmestynyt vakiopaikalleen joka vuosi. En osaa sanoa, mitkä tekijät ovat railon syntymekanismin takana. Minulla on mielessäni tunnemuisto vuosikymmenten takaa, joka on pysäyttänyt minut. Muistan, että eräs taksinkuljettaja ajoi pitkin järveä ja törmäsi railoon. Hän oli kertomuksen mukaan nostanut jäälle lompakkonsa ja loppu tarinasta on hyvin surullinen. Haluan kunnioittaa hänen muistoa tämän kuvan muodossa!