Aineeton lahja tuo hyvän mielen

Hyvän tekeminen toisille on yhteydessä moniin myönteisiin asioihin. Se vähentää masennusta, stressiä, verenpainetta ja lisää onnellisuuden tunnetta. Hyvän tekemisen uskotaan jopa lisäävän elinvuosia, mutta se tuottaa vähintään mielihyvähormooneja, oksitosiinia. Tunnemme olevamme hyväksyttäjä, kun annamme muille ja he antavat meille.  

Anteliaisuus tuottaa kiitollisuuden tunnetta ja näin ihmisten välinen yhteys vahvistuu. Varsinainen antaminen on näkyvä osa itse tapahtumaa. Sitä edeltää näkymätön lahja, joka lähtee sydämestä. Anteliaisuus ei ole sitä, että antaa muille mitä he tahtovat vaan se on sitä, että antaa muille sitä, mitä itse tahtoo. Lahjan saajan on myös hyvä muistaa tämä. Antaminen ja jakaminen vaativat empatiakykyä.   

Aineeton lahja voi olla vaikka mitä ja rajana on vain oma mielikuvituksemme. Voit lahjoittaa aikaasi tai tehdä lahjan itse. Lahjaa tehdessä ajattelee toista ja se kertoo välittämisestä ja halusta tehdä toinen iloiseksi. Joulun aikana jokaisella on mahdollisuus treenata anteliaisuutta ja saada mielensä hehkumaan. Rohkaisevat sanat saavat ihmisen tuntemaan olonsa rakastetuksi ja arvostetuksi. Sanat ovat voimakkaita työkaluja luomaan hyvää itselle ja muille. Toivotan hehkuvaa Joulua!

Jätä kommentti