Häpeä on tunne siitä, ettei yllä omiin tai muiden asettamiin hyväksytyksi tulemisen kannalta välttämättömiin tavoitteisiin. Häpeän tunteeseen liittyy usein pelko paljastumisesta. Pelko paljastumisen tuomasta häpeästä aiheuttaa tarpeen estää paljastuminen. Usein häpeän torjuntaan liittyvä käyttäytyminen voi jopa vahvistaa häpeätunnetta.

Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ja tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisena lapsi näkee itsensä ja kuinka arvokkaaksi ja rakastetuksi hän itsensä tuntee. Ne muokkaavat lapsen itsetuntoa ja omakuvaa. Kelpaamattomuuden, riittämättömyyden ja häpeän seurauksena itsetunto heikkenee. Kokemus vääränlaisuudesta saattaa synnyttää tuntemuksia omasta riittämättömyydestä siitä, että on kelpaamaton ja epätäydellinen. Tällöin lapsesta voi kasvaa itsensä kieltävä aikuinen, joka osaa toimia vain toisten toiveiden mukaan ja heidän odotuksiaan täyttäen.

Tunteakseen olevansa arvokas ja tärkeä sekä rakkauden ja huolenpidon arvoinen, lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että vanhemmat ymmärtävät häntä ja vastaavat hänen tarpeisiinsa. Pelkkä vanhempien fyysinen läsnäolo ei riitä, heidän oltava läsnä myös tunnetasolla. Lapsi, jonka vanhemmilla ei riitä kylliksi aikaa ja läsnäoloa, kuvittelee olevansa tiellä. Lapsi tarvitsee vanhempia, jotka aidosti kuuntelevat häntä ja ymmärtävän hänen yksilölliset tarpeensa. Tällöin lapsi kokee olevansa turvassa ja hänellä on vahva kokemus siitä, että äiti ja iso ovat tarpeen tullen lähellä ja vain häntä varten.

Jotkut näyttävät kykenevän suhteellisen tasapainoiseen elämään vaikeista lapsuudenkokemuksistaan huolimatta. Perimä selittänee yhdessä yksilöllisen temperamentin kanssa sitä, kuinka yksilö sisäistää häpeäkokemuksensa. Toiset yksilöt näyttävät olevan jo syntymästään saakka vahvempia, eikä heidän uskoaan ja luottamustaan itseensä ja kykyihinsä helposti nujerreta. Nämä ihmiset suhtautuvat itseensä myönteisemmin ja heidän itsetuntonsa näyttää vahvalta. Jopa saman perheen lapset voivat kokea kasvuympäristönsä hyvin erilaisiksi.

On todettu, että tavat, käyttäytyminen ja kasvatusmenetelmät siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Häpeä kulkee sukupolvesta toiseen, isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Vähätteleminen, mitätöinti ja nöyryyttäminen nousevat häpeästä ja synnyttävät häpeää. Toistuvat vähättely ja nöyryyttäminen viestittävät lapselle hänen arvottomuuttaan ja mitättömyyttään. Nolaukset ja nöyryytykset tuntuvat erityisen voimakkailta, kun paikalla on muita ihmisiä. Lapsi haluaa olla vanhemmilleen tärkeä ja arvokas sellaisenaan kuin on. Lapsuudessa koettu puute jättää ihmiseen tyhjiön ja toisen ihmisen ikävän, jota on myöhemmin vaikea täyttää. Se kasvattaa aikuisia, jotka ovat varuillaan ja kyvyttömiä osoittamaan ja vastaanottamaan läheisyyttä.

Jokainen meistä haluaisi kokea itsensä hyväksytyksi omana persoonanaan ilman ehtoja ja vaatimuksia. Siihen kuuluu myös lupa ja mahdollisuus olla heikko, epätäydellinen ja epäonnistunut. Vanhempien vaatimukset kasvattavat lapsesta aikuisen, jolle mikään ei riitä ja jota sisäinen pakko ajaa onnistumaan. Tällainen oman persoonan peittäminen johtaa epäaitouteen ja teennäisyyteen.