Kokemus kivusta on hyvin yksilöllinen. Ihmiset usein toteavat, että heillä on joko korkea tai matala kipukynnys. Kipu ei ole koskaan samanlaisena pysyvä asia vaan se on aivojen tuottama kokemus. Kivun kokemus syntyy tosiaan aivoissa. Kivun kokemukseen vaikuttavat esimerkiksi sairaudet, mieliala, huomion suuntaaminen, kyky rauhoittaa itseänsä tai menneisyyden traumat. Kivun voimakkuuteen vaikuttavat tuntemukset kuten pelko. Vastaavasti turvassa oleminen lievittää kokemusta. 

Kivusta kertominen on myös tärkeää ja se kannattaa. Salaisuuden verho kasvattaa usein tuntemuksia. Kivusta kertomisen myötä saavutamme myötätuntoa, empatiaa ja lohdutusta. Joskus ihmiset kokevat jäävänsä yksin kivun kanssa, eivätkä he saavuta kaipaamaansa ymmärrystä ja hyväksyntää. Läheisille kipua kuvattaessa on tärkeää pysyä mahdollisimman konkreettisissa asioissa kuten kuvata, mitä pystyn tai mitä en pysty tekemään. 

Kivun kannalta on tärkeää, miten ihminen pärjää kivun kanssa. Ihminen pärjää kivun kanssa silloin, kun hän pystyy elämään mahdollisimman hyvää ja monipuolista elämää kivusta huolimatta. Usein kivun kanssa pärjäämiseen vaikuttaa paljon se, että kipu saa selityksen. Tietoisuuden myötä aivot eivät enää turhaan paisuttele kipua pohtimalla huonointa vaihtoehtoa. Mieltä ja kehoa rauhoittavat keinot auttavat pärjäämään. Näitä keinoja ovat esimerkiksi mindfullness-harjoitukset. Kyky rentoutua auttaa usein kipuun. 

Kivun kanssa pärjäämisessä auttaa ehdottomasti myös hallinnan tunteen saavuttaminen. Kipuun turtuminen ja tottuminen voivat rentouden lisäksi auttaa hallitsemaan kipua. Kivun hallitsemisen myötä se häiritsee meitä vähemmän. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää vaalia itselle mieluisia asioita. Näin pidetään yllä toiveikkuutta, eikä vaivuta epätoivoon. Terapiassa on tärkeää, että potilaalle tulee käsitys, että hänen tuntemuksensa otetaan todesta ja joku kuuntelee häntä aktiivisesti (menetelmän kuvaus löytyy aiemmista blogeista). Keskeistä on, ettei kenenkään potilaan kipua vähätellä. Kivulla on keskeinen rooli, sillä se kertoo siitä, että olemme ylittäneet kehon sietokyvyn ja siihen pitää reagoida. On tärkeää ilmaista itseään ja olla rehellinen tuntemuksistaan. Kukaan muu ei voi tietää kehon tuntemuksia kuin me itse.